Jukka Nissinen: II LP (Ennakkotilaus: Julkaistaan 23.8)

17.00 

Jukka Nissinen julkaisee toisen albuminsa II elokuussa. Uusi levy jatkaa esikoisen viitoittamalla tiellä musiikillisen tyylikirjon ulottuessa folkista rockiin ja bluessävyistä aina savolaiseen kuplettiperinteeseen. Nissinen valloittaa kuulijansa ironiaa tihkuvilla lyriikoillaan, jotka käsittelevät arkielämän havaintoja ja ilmiöitä. Ensimmäisen levyn mies ja kitara -asetelmasta poiketen tulevalla levyllä kuullaan bändikokoonpanoa.

– Bändi on hiutunut live-keikoilla iskuun, joten studioon oli helppo mennä. Vielä helpompaa sieltä oli tulla pois, kun koko äänityksiin meni vähän reilu päivä. Keskinkertaiseenkin olisi tyydytty, mutta priimaa tuli tälläkin kertaa, Nissinen itse kertoo levyn synnystä.

Aikoinaan mainetta niittäneestä Jumalan ruoska -punkyhtyeestä tuttu moniosaaja Jukka Nissinen on esikoisalbuminsa lisäksi julkaissut kolmen kappaleen Kajaani EP:n sekä saanut huomioita esimerkiksi kuluvan vuoden Femma-ehdokkuuden kautta. Tämä vieremäläinen maanviljelijä ja kääntäjä on yksi maamme mielenkiintoisimpia sanoittajia.

Humu Records ja Hillotehdas julkaisevat Nissisen II-albumin yhteisjulkaisuna vinyylinä sekä digitaalisessa muodossa 23. elokuuta 2019.

Varastossa

Osasto: Avainsanat tuotteelle ,

Kuvaus

Kappaleet:

A
1. Bändit hajoo
2. Kirkonpolttaja
3. 52 tuumaa
4. Et oo tuntevinaan
5. Spaceship Earth
6. Hallussapitäjä
7. Elämän tarkoitus

B
1. Robottikeho
2. Reissumies
3. John Rambo
4. Taivaallinen olento
5. Suomalaiset tarjoo kahvit
6. Suihkulähteet suihkuaa
7. Valmis maailma

 

 

Julkaisija: Humu Records / Hillotehdas

 

 

 

 

 

 

 

Lisätiedot

Paino 0.238 kg
Mitat 32.5 × 32.5 × 0.5 cm